Perhepotretti

Eläimelliset perhepotrettimaalaukset toteutettiin piirustus-maalauksen opetusjaksossa 5. vuosikurssin oppilaiden kanssa lukuvuonna 2014-15. Tavoitteena oli opetella akryylimaalauksen tekniikkaa, luoda suurehko teos (A1) ja harjoitella ihmisen mittasuhteita. Keskeistä oli myös opetella sekoittamaan harmaata muustakin kuin pelkästä mustasta ja valkoisesta sekä luoda värimaailmaltaan harmoninen maalaus.

Inspiraatiota töihin haettiin aluksi vanhoista perhemuotokuvista 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alkupuoliskolta. Oppilaat käyttivät mallinaan internetistä etsittyjä valokuvia ja pyrkivät saamaan piirtämänsä hahmot anatomisesti oikein maalauspohjalle. Jotta töihin saatiin lisää hauskuutta, tehtiin ihmishahmoista eläimellisiä eli säilytettiin ihmisen anatomia, mutta muutettiin hahmot eläimen näköisiksi. Näin maalauksessa poseeraavat muun muassa hiiri-, koira- ja pupuperheet.

Oppilaat kokivat teoksen työstämisen haastavana, mutta antoisana. Töihin keskityttiin sitä enemmän, mitä pitemmälle maalauksessa päästiin ja lopulta oppilaat viimeistelivät teoksen pienimmätkin yksityiskohdat, vaikka eivät aluksi uskoneet saavansa niin isoa teosta valmiiksi. Maalauksiin saatiin siirrettyä valokuvaesikuvien hartaan arvokas tunnelma, joka tuo katsojalle vahvan tunteen maalauksen eläinhahmojen läheisistä tunnesiteistä.

12–13-vuotiaat
Opettaja Kukka-Maaria Koskinen