Aarrekartta pullopostiin

Näitä tarvitset: Karttaan: Lyijykynä, kumi, A4-kokoista paperia. Mustaa tussia, jos niin haluat. Kartan ruskeaan värimaailmaan sopivia puuvärejä. Korkillinen pullo, johon sopii A4-kokoinen paperi.

Paperin värjäykseen: vahvaa kahvia tai teetä, uunipelti, tasainen alusta, jossa kuivata paperi.

Nyt tehdään aarrekartta, joka lähetetään maailmalle pullopostina. Pullopostin voi lähettää perinteiseen tapaan vesille tai viedä ilostuttavana viestinä vaikkapa isovanhempien kodin portaille, jos heitä ei voi tällä hetkellä tavata.

Tämän työn joudut tekemään eri vaiheissa, sillä kartan paperi värjätään aluksi kahvilla tai teellä. Pyydä siinä vanhemmilta apua.

Tee näin: 1. Värjätään aluksi paperi. Värjäyksellä paperista tulee vanhan näköistä. Pyydä vanhempiasi keittämään pari kupillista enemmän kahvia tai (mustaa) teetä kuin tavallisesti. Paperi kannattaa värjätä, kun kahvi on vielä lämmintä. Ryhdy siis värjäyshommiin pian: Kaada kahvi uunipellille ja sujauta paperi siihen värjäytymään. Anna paperin värjäytyä jonkin aikaa. Mitä pidempään paperi on kahvissa, sen tummempi siitä tulee. Nosta paperi sitten pois ja valuta kahvi siitä pellille. Laita paperi tasaiselle alustalle kuivumaan. Kun paperi on kuivunut siihen voi piirtää. Voit samalla värjätä useamman paperin, jos niin haluat

2. Suunnittele kartta. Tee ensin vähän luonnoksia. Mieti itsellesi tärkeitä paikkoja ja asioita tai reittejä vaikkapa kivoimmille leikki-, peli-, retki- tai uintipaikoille. Aarre voi olla esimerkiksi oma koti, hevostalli, ystävän talo tai lähimetsä, johon olet rakentanut hienoimman majasi. Voit myös tehdä kartan täysin oman mielikuvituksesi mukaan jostakin tarumaisesta paikasta.

3. Piirrä nyt kartta värjätylle, kuivalle paperille. Käytä lyijykynää ja valitsemiasi piirtimiä. Muista, että karttasi on vanha ja kulunut, reissussa rähjääntynyt. Käytä siis siihen sopivia värejä. Kun kartta on valmis, rypistele sitä ja tee siihen pieniä repeämiä.

4. Nyt sinun pitää päättää lähetätkö kartan vesille, vietkö sen terveiseksi jollekin vai pidätkö sen kotona itselläsi. Jos lähetät tai annat kartan pois, kannattaa kenties samaan pulloon sujauttaa viestilappu vastaanottajalle tai pullon kenties joskus merestä / järvestä löytävälle. Kirjoita lappuun terveisiä, kerro vaikka päivästäsi, kirjoita runo tai keksi siihen jotain muuta kivaa. Muista laittaa mukaan ainakin päivämäärä, jolloin posti on ”lähetetty”. Jos lähetät pullon veteen ja haluat tietää löytääkö joku sen joskus, kannattaa viestilappuun laittaa jonkinlaiset yhteystiedot (juttele tästä vanhempiesi kanssa ensin)

5. Pistä viesti ja kartta pulloon. Pidä työ itselläsi, anna se jollekulle lahjaksi tai lähetä se vesille sopivana ajankohtana. Jos haluat, voit pyytää aikuista julkaisemaan kuvan työstäsi Facebookissa tai Instagramissa. Silloin toivoisimme, että kuvaan merkittäisiin Kokkolan kuvataidekoulu. (tai Instagramissa #kokkolankuvataidekoulu).

Tekemisen iloa!

Tehtävän laati Kukka-Maaria Koskinen / Kokkolan lasten ja nuorten kuvataidekoulusta.